Västra Nylands landskapsmuseum — 120 vuotta Länsi-Uudenmaan muistia

Tammisaaren vanhan kaupungin kapeilla kaduilla tuuli kantaa mukanaan meren suolaista tuoksua. Puutalojen ikkunoissa heijastuu valo, joka on pysynyt samankaltaisena vuosisatojen ajan — sama valo, joka aikoinaan innoitti Helene Schjerfbeckiä maalaamaan täällä teoksiaan. Kustaa Vaasan kadun varrella, 1700- ja 1800-lukujen taitteessa rakennetun porvaritalon pihapiirissä, seisoo museo, joka on yli sadan vuoden ajan kerännyt ja varjellut koko Länsi-Uudenmaan tarinaa.

Tämä on Västra Nylands landskapsmuseum — nykyiseltä viralliselta nimeltään Länsi-Uudenmaan museo — ja sen historia on yhtä rikas kuin kokoelmat, joita se suojelee.

Alku raatihuoneella — vuosi 1906

Kun Tammisaaren museo perustettiin vuonna 1906, Suomi oli vielä Venäjän keisarikunnan suuriruhtinaskunta. Euroopassa elettiin kansallisromantismin aikaa, ja pienissä rannikkokaupungeissa heräsi tarve tallentaa omaa paikallista identiteettiä ennen kuin teollistuminen pyyhkäisisi vanhat elämäntavat tieltään. Museon ensimmäiset näyttelytilat löytyivät Tammisaaren raatihuoneelta — vaatimattomasta mutta symbolisesti merkittävästä paikasta, kaupungin hallinnollisesta sydämestä. Sieltä käsin pieni joukko paikallisia kulttuurin puolestapuhujia alkoi koota esineitä, valokuvia ja kertomuksia, jotka muuten olisivat kadonneet ajan saatossa.

Porvaritalosta museokeskukseksi

Museon kasvu raatihuoneen yhdestä huoneesta alueelliseksi vastuumuseoksi on kertomus yhteisöstä, joka on ymmärtänyt historiansa arvon. Vuonna 1947 Tammisaaren kaupunki osti Kustaa Vaasan kadun varrelta punaisen puutalon, jossa kelloseppämestari Anders Johan Blomqvist oli asunut ja työskennellyt vuodesta 1857 kuolemaansa asti vuonna 1908. Blomqvistin tytär Alfhild myi talon ja osan alkuperäisistä huonekaluista kaupungille, ja huolellisen restauroinnin jälkeen porvaristalo avattiin kotimuseona vuonna 1949. Sen huoneet — gustavilaista, myöhäisbiedermeier- ja uusrokokootyyliä edustavat sisustukset — tarjoavat aikamatkan 1800-luvun vauraaseen käsityöläiselämään.

Pihapiirissä seisovat vuonna 1824 valmistuneet punamullatut ulkorakennukset — kellari, rengin tupa, leipomotupa, ruoka-aitta, puuvaja, vaunuvaja, talli, lato ja ulkokäymälä — muodostavat hämmästyttävän kokonaisen kuvan kokonaisesta elämäntavasta. Samaan kokonaisuuteen liittyy myös 1730-luvulta peräisin oleva valokuvaamo, joka siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1961 ja jossa on esillä valokuvaaja Harry Holmströmin ateljee, pimiö ja vanhat kamerat.

Helene Schjerfbeck ja taiteen läsnäolo

Ehkäpä museon tunnetuin yksittäinen ulottuvuus on sen yhteys Helene Schjerfbeckiin, Suomen rakastetuimpaan taidemaalarin. Schjerfbeck muutti Tammisaareen vuonna 1925, kaksi vuotta äitinsä kuoleman jälkeen, kaupunkiin, jossa hänellä oli onnellisia lapsuudenmuistoja. Hän asui ja maalasi täällä kuusitoista vuotta, vuoteen 1941 saakka. Monet hänen tunnetuimmista myöhäiskauden teoksistaan — kuten Alarm, Hyresvärden ja Skuggan på muren — syntyivät juuri näinä Tammisaaren vuosina. Vuonna 2012 avattu pysyvä näyttely "Helene Schjerfbeckin elämä ja taide" esittelee taiteilijan maalausten lisäksi henkilökohtaisia esineitä: huonekaluja, luonnoskirjoja, tekstiilitöitä ja jopa hänen kävelykeppinsä.

Saaristoelämää ja keskiaikaista historiaa

Museon vaikutuspiiri ulottuu kauas Tammisaaren kaduista. Snappertunassa, keskiaikaisen Raaseporin linnan läheisyydessä, sijaitsee Forngårdenin ulkoilmamuseo, joka avattiin vuonna 1958 ja on toiminut museon alaisuudessa vuodesta 1977. Forngården koostuu päärakennuksesta, aitan, kahdesta varastorakennuksesta, kalastusvälinevarastosta, navetasta ja sepän pajasta — kaikki siirretty alkuperäisiltä paikoiltaan kuvaamaan saaristolaistalouden arkea 1800-luvun puolivälissä. Vuonna 1998 kokonaisuuteen lisättiin viimeisimpänä sepänpaja.

Raaseporin linnan rauniot — joissa aatelismies Bo Jonsson Grip rakennutti ensimmäiset muurit 1360–1370-luvuilla — muodostavat luonnollisen historiallisen taustan museon toiminnalle. Linna kukoisti 1400-luvulla, mutta Helsingin perustamisen jälkeen sen merkitys hiipui, ja se hylättiin vuonna 1553. Yli kolmesataa vuotta raunioina maannut linna restauroitiin 1800-luvun lopulla, ja tänään se on yksi Länsi-Uudenmaan voimakkaimpia muistutuksia alueen keskiaikaisesta merkityksestä.

Alueellinen vartija

Vuonna 1984 Tammisaaren kaupunginmuseo nimettiin Länsi-Uudenmaan maakuntamuseoksi, mikä laajensi sen tehtävän yksittäisen kaupungin kokoelmien hoitamisesta koko alueen kulttuuriperinnön asiantuntijaksi. Kun uusi museolaki astui voimaan vuonna 2020, opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi museon alueelliseksi vastuumuseoksi. Nykyisin sen vastuualue kattaa kahdeksan kuntaa: Raaseporin, Hangon, Vihdin, Karkkilan, Kirkkonummen, Lohjan, Siuntion ja Inkoon. Museon lakisääteisiin tehtäviin kuuluu rakennetun kulttuuriympäristön ja arkeologisten kohteiden asiantuntijatyö sekä alueen museotoiminnan edistäminen.

Kokoelmien säilytystilat sijaitsevat Leiran varastokeskuksessa, jossa kuuden eri museon esineitä huolletaan ja arkistoidaan. Museo oli Suomen ensimmäisiä, jotka avasivat kokoelmavarastonsa yleisölle — päätös, joka kertoo halusta tehdä kulttuuriperintö saavutettavaksi, ei vain suojelluksi.

Chappe — uusin luku

Museon tuorein luku on taidemuseo Chappe, joka avattiin keväällä 2023. Se on syöpätutkija Albert de la Chapellen (1933–2020) ja hänen puolisonsa Clara Bloomfield de la Chapellen lahja kotiseudulleen. De la Chapelle, joka kasvoi Tenholan Lindön kartanossa Länsi-Uudellamaalla, halusi antaa jotain takaisin alueelle, joka oli muovannut hänet. Chappe keskittyy pohjoismaiseen ja Itämeren alueen nykytaiteeseen, ja sen perustana on de la Chapellen keräämä suomalaisen modernin taiteen ja barokkihopean kokoelma. Maanalainen käytävä yhdistää Chappen päämuseoon — konkreettinen silta menneen ja nykyisen välillä.

Käy tutustumassa

Västra Nylands landskapsmuseum — EKTA-museokeskus — sijaitsee Tammisaaressa osoitteessa Kustaa Vaasan katu 11. Se on paikka, jossa 1700-luvun porvaritalon lattialankut narisevat saman katon alla, jossa Schjerfbeckin omakuvat katsovat vierailijoita hiljaa seiniltä, ja jossa Forngårdenin sepänpajan palkeet odottavat Snappertunassa vierailijoita kesäisin.

Tämän artikkelin kirjoittamiseen innoittivat osittain vanhat valokuvat ja äänitteet, jotka tulivat esiin, kun eräs henkilö toi omat henkilökohtaiset muistonsa digitoitaviksi. Se herätti kysymyksen: mitä muuta piilee ullakoilla, kenkälaatikoissa ja vanhojen kaappien perukoilla — kytköksissä Västra Nylands landskapsmuseumiin ja sen tallentamaan historiaan? Jos sinulla on vanhoja tallenteita tai valokuvia, jotka liittyvät tähän museoon tai sen toiminta-alueeseen, EachMoment voi auttaa säilyttämään ne tuleville sukupolville.