Sirkkalan kasarmi — Turun vanhin varuskunta ja sen monet elämät

Aurajoen itärannalla, Turun sydämessä, kohoaa rakennusryhmä, jonka keltaiset ja punaiset julkisivut kantavat lähes kahden vuosisadan painoa. Sirkkalan kasarmi seisoo siinä kuin vanha sotilasvirren katkelma — puoliksi unohdettu, mutta edelleen soiva. Kasarmin kivimuureista huokuu historia, joka ulottuu köyhäintalon hiljaisuudesta sotilaspataljoonan marssiaskeleisiin, sisällissodan kärsimyksestä yliopiston luentosalien puheensorinaan. Tämä on paikka, jossa Turku muistaa — vaikkei aina halua.

Köyhäintalosta kasarmiksi

Tarina alkaa tuhasta — kirjaimellisesti. Turun palon jälkeen vuonna 1827 kaupunki rakennettiin uudelleen Carl Ludvig Engelin asemakaavan mukaan. Kurjenkaivonkentälle, palon tuhoaman köyhäintalon tilalle, kaupunginarkkitehti Pehr Johan Gylich suunnitteli vuonna 1834 kolmikerroksisen keltaisen kivirakennuksen uudeksi köyhäintaloksi. Rakennus palveli vähäosaisia vain reilun vuosikymmenen. Vuonna 1846 Turun kaupunki myi alueen valtiolle 100 000 ruplasta, ja köyhäintalo muuttui kasarmiksi: Suomen tarkk'ampujapataljoonan sotilaat marssivat sisään, ja Sirkkalan sotilaallinen aikakausi alkoi.

Sotilaskaupungin kulmakivi

Tarkk'ampujapataljoonan aika Sirkkalassa jäi lyhyeksi. Krimin sodan jälkeen pataljoona poistui vuonna 1857, ja 1860-luvulla venäläiset joukot asettuivat kasarmiin. Venäläinen läsnäolo muovasi alueen arkkitehtuuria pysyvästi. Vuonna 1847 Gylich suunnitteli Sirkkalankadun varteen valkoisen sairaalarakennuksen. Ernst Lohrmann piirsi komendantintalon Kaivokadulle, ja portin vahtirakennuksen arkadeineen ja päätykolmioineen.

Mutta alueen merkkipaalu syntyi vuonna 1875, kun arkkitehti Axel Hampus Dalström suunnitteli Kaivokadun kolmikerroksisen punaisen kasarmirakennuksen — myöhemmin nimeltään Minerva. Se oli Suomen ensimmäinen rakennus, joka oli alusta alkaen suunniteltu nimenomaan kasarmikäyttöön. Minervan punatiilinen julkisivu erottui keltaisten naapuriensa joukosta kuin uusi aikakausi, joka se olikin: kasarmin venäläinen vaihe oli alkanut toden teolla.

Sisällissodan synkkä luku

Venäläiset joukot poistuivat Suomen itsenäistyttyä, mutta seuraava luku oli vielä synkempi. Sisällissodan jälkeen keväällä 1918 Sirkkalan kasarmi muutettiin punavankien vankileiriksi. Parhaimmillaan — tai pahimmillaan — alueelle oli ahdettuna noin 3 300 vankia. Arviolta 120–175 heistä menehtyi nälkään ja tauteihin. Leiri toimi huhtikuusta syyskuuhun 1918, minkä jälkeen se muuttui pakkotyölaitokseksi, joka jatkoi toimintaansa vuoteen 1923 saakka.

Vuosikymmeniä tästä vaiettiin. Turkulaiset tiesivät, mutta eivät puhuneet. Vasta vuonna 1994 — yli 75 vuotta myöhemmin — kasarmin pihalle pystytettiin kuvanveistäjä Ismo Kajanderin suunnittelema muistomerkki: korroosion syömä tasavartinen risti, joka muistuttaa siitä, mitä muurien sisällä tapahtui. Sirkkalan kasarmi on tunnustettu "vaikeaksi perintökohteeksi" — paikaksi, jonka muistaminen on tuskallista mutta välttämätöntä.

Sotilaista tutkijoihin

Vankileirin jälkeen kasarmi palasi sotilaskäyttöön. Turun ja Porin sotilasläänin esikunta toimi alueella vuosikymmeniä. Varuskuntasairaala jatkoi 1990-luvulle, ja esikunta siirtyi Heikkilän kasarmiin vasta vuonna 2003. Kun sotilaat viimein lähtivät, vanhat muurit saivat uuden elämän.

Vuonna 2006 Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos muutti kasarmille. Historicum, Minerva, Artium — rakennukset saivat uudet nimet ja uuden tarkoituksen. Kansatieteilijät, historioitsijat, taidehistorioitsijat ja kulttuurintutkijat työskentelivät samoissa tiloissa, joissa aikoinaan majoittuivat sotilaat ja kärsivät vangit. Eräs tutkija totesi osuvasti: "On eri asia olla historiallisessa paikassa kuin muuttaa johonkin aivan uuteen."

Yliopisto lähti kesällä 2020, ja kasarmi hiljeni jälleen. Tällä hetkellä Minerva-rakennuksessa toimii väliaikaisesti steinerkoulu, mutta suuri osa alueesta odottaa seuraavaa lukuaan.

Mitä kasarmi säilyttää

Sirkkalan kasarmi on Suomen vanhimpia säilyneitä kaupunkivaruskuntakokonaisuuksia — samassa sarjassa Helsingin Kaartin kasarmin ja Katajanokan Merikasarmin kanssa. Alue on säilyttänyt poikkeuksellisen eheän rakennuskannan lähes kahdelta vuosisadalta: Gylichin klassistinen köyhäintalo (1834), Lohrmannin komendantintalo, Gylichin sairaala (1847) ja Dalströmin uraauurtava kasarmirakennus (1875). Museovirasto nimesi Sirkkalan kasarmin valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi vuonna 2009, mikä vahvisti sen aseman kansallisena muistomerkkinä.

Mutta kasarmin todellinen arvo ei ole vain kivimuureissa. Se on elävä muistutus siitä, miten yksi paikka voi kantaa ristiriitaisia tarinoita: hyväntekeväisyyttä ja julmuutta, järjestystä ja kaaosta, sotaa ja tiedettä. Se on paikka, jossa Turun historia tiivistyy neljän korttelin sisälle.

Sijainti

Muistot elävät — jos ne pelastetaan

Sirkkalan kasarmi seisoo yhä, mutta sen tulevaisuus on avoin. Rakennukset odottavat uutta käyttötarkoitusta, ja niiden seinien sisään kätketyt tarinat uhkaavat unohtua. Tämä artikkeli sai alkunsa osittain vanhoista valokuvista ja äänitallenteista, jotka tulivat esiin, kun eräs turkulainen toi omat perheen muistonsa digitoitaviksi. Se herätti kysymyksen: mitä kaikkea muuta piilee ullakoilla, kenkälaatikoissa ja vanhoissa kaapeissa — valokuvia, kirjeitä, filmirullia — jotka liittyvät Sirkkalan kasarmiin ja sen vaiheisiin? Jos sinulla on vanhaa mediaa, joka kytkeytyy tähän paikkaan tai sen historiaan, EachMoment voi auttaa säilyttämään ne tuleville sukupolville.